Tulossa

Vuokko Hovatta Kolmisin

Ma 13. toukokuuta 2019 klo 19

Vihdin Kino / Riihitie 2, Vihti

Vuonna 2017 perustettu Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtye julkaisi kiitellyn debyyttialbuminsa Pysykää sängyssä sunnuntaisin perjantaina 21. syyskuuta. Ultra Brasta tunnetun laulaja Vuokko Hovatan, alttoviulisti Atte Kilpeläisen ja vibrafonisti Panu Savolaisen muodostaman yhtyeen albumin ohjelmisto koostuu kirjailija-runoilija Riina Katajavuoren runoista, joita ovat säveltäneet Panu Savolainen ja Atte Kilpeläinen.

Akustisen ja omaleimaisen soundin omaava Vuokko Hovatta Kolmisin yhdistää mielenkiintoisella tavalla kolme erilaisista taustoista tulevaa muusikkoa sekä Riina Katajavuoren värikkäät, vivahteikkaat ja paikoin humoristisetkin tekstit. ”Kuulin Aten ja Panun duoa Lavaklubilla Panun isännöimällä Panurama-klubilla keväällä 2016 ja olin myyty kaksikon soundista”, Hovatta kertoo yhtyeen synnystä. ”Samaisessa paikassa, Kansallisteatterin Lavaklubilla, olin myös joitain vuosia aiemmin tavannut Riinan ja ehdottanut hänelle yhteistyötä. Nyt olemme tässä.”

Soittajat

Vuokko Hovatta, laulu
Panu Savolainen, vibrafoni
Atte Kilpeläinen, alttoviulu

Kesto

1,5 h

Liput

20 €
Liput ostettavissa Vihdin Kinon kassalta (huom! vain käteismaksu).

Voit myös varata lipun nettisivuilta vihdinkino.fi tai sähköpostitse: info@vihdinkino.fi, lunastus viimeistään 20 min. ennen esityksen alkua.